sunnuntai, 15. tammikuu 2012

kuvapäivitys ei toimikaan

 Uusi kamera, liian isoja kuvia näköjään tänään ladattavaksi.

Leikkaus meni ok, puolen tunnin sijasta se vei 2,5 tuntia ja menin sen jälkeen sokkiin. Kaikki meni lopulta ihan ok, ja kepeillä köpöttelen ja napsin kipupillereitä. Parin viikon kuluttua pitäisi siirtyä vain yhteen keppiin ja sitten hiljalleen työelämään takaisin. Eric parka joutuu tekemään kaikki kotihommat.... ja yövuorot siihen päälle.

Katseltiin tänään 2012... pisti ajattelemaan elämän arvoja, vaikken mihinkään maailmanlopputeoriaan uskokaan...

Yritän noita kuvia pienennellä ja lisäilen sitten myöhemmin, tämä oli nyt vain ilmoitusmainen päivitys että elossa ollaan ja porskutellaan eteenpäin ja on vuosi 2012 - eikä perjantai 13 päivä ollut paha lainkaan...

tiistai, 27. joulukuu 2011

Joulu 2011 ohi on

Lämpimin joulu mitä muistan, 11-13 astetta lämmintä.

Kamalan paljon tein jouluruokaa, ei tuo näyttänyt niin paljoa vieraille maistuvan, uudenlaista heille ja meille taas puputettavaa. Jansson oli liian kermainen, lanttulaatikko liian kuiva, maksalaatikko mahtavaa, porkkana- ja perunalaatikot saavat puolestani olla.

Viidentoista kilon kinkku tuli ylikypsäksi, mutta maistuu itsesuolattuna ai niin mahtavalle.

Savusiika oli pakastettu, ei se maistunu siltä kuin mummun ostamat...

5 kiloa tupsahti kevyesti suklaasta, hedelmistä ja glögistä... ja joulupäivän italialaisesta joululounaasta ystävien luona.

Joulupukki muisti minua paitulilla (kiitos Tua!) kirjoilla ja CD-levyillä, lasisella kynsiviilalla ja joulunpunaisella kynsilakalla, Harry Potter DVD:llä ja Kalevala-korun pronssisella Talon sydämellä ja brodeeratuilla pyyhkeillä. Ja viimeinen lahja tupsahti tänään, edesmenny vaari maksoi meidän Turkin matkan...

Nyt lähtee sitten jouluruokia roskiin, on liian lämmintä säilyttää niitä varastossa ja jääkaapeissa ei ole tilaa. Kaipaan jo takaisin dieettiin, mutta vielä on uusvuosi ja tädin synttärit ja montenegrolainen joulu ensvuoden puolella.

Kissat voivat paksusti... me myös!

Ai niin juu - polvesta on mennyt nivelkierukka, teen kotoa käsin töitä leikkaukseen asti. Se on sitten perjantai 13:s tammikuuta ja sit muutaman viikon kohennus...

Saadaan myös ens vuonna lopputili, hommia riittää heinäkuun lopulle näillä näkymillä, firman perustajan poika haluaa sulkea syntisen Amsterdamin toimiston ja muuttaa asiakkaat Edinburghiin Skotlantiin - tai hätätapauksessa Clujiin Romaniaan. P***a juttu.

Mutta hyvät pärjää aina.... Hyvää loppuvuotta!

 

maanantai, 28. marraskuu 2011

Muka kiirusta

Eka adventti tuli ja meni, joulua tervetulleeksi toivottaa iso ja pieni pinkki joulutähti... siinä se, ja hehkuviiniä maisteltiin ja väänsin pellillsen joulutorttuja.

On olevinaan niin kiirettä, mutta se on vaan tavaran paljoutta. Jos ei mun kirpputori-ideani kohta mee läpi niin mä lahjoitan 70 % omistamistani tavaroista hyväntekeväisyyteen... Tavaranpaljous tukahduttaa minut.

Elämä on hyvin, dieetti toimii, nykyään hitaasti. Polven takia joudun lekuriin, toivottavasti keksivät siihen jonkun parannuksen, se rusahti pari kuukautta sitn poistuessani bussista ja kipu pahenee. Isovarpaan sisäänkasvanut kynsi johti omalaatuiseen kävelytyyliin joka pahensi polvivaivoja... siinä se oravanpyörä.

Ilma on vieläkin lämmin, 8-12 astetta, eilen oli kova tuuli ja pyörämme lentelivät pitkin pihaa lintujen ruokintalaitteiden kera.

Mimmi voi hyvin, suurimman osan ajasta. Eilen tuli pieniä ihmisiä (lapsia) kylään - normaalisti Mimmi olisi ollut vauhdissa, nyt meni nurkkaan nukkumaan.

Töissä samoin kun ennen, tällä viikolla on erityiskoulutus keskiviikkona ja torstaina, olen siellä taustatukena, meninhän minä sen koulutuksen jo läpi pari kuukautta sitten.

Jos täällä on hiljaista, se tarkoittaa ettei ole mitään uutisia.

Sähköpostilla saa yhteyttä. miia piste van piste herwaarden miukumauku gmail piste com

tiistai, 18. lokakuu 2011

yks eteen kaks taakse kuis sit taas kävikään

Mimmi soutaa ja huopaa.... Joskus villi kuin mikäkin teini-ikäinen ja sitten taas piiloutuu meiltä omaan ylhäiseen yksinäisyyteensä. Toinen antibioottipiikki on jo takana, nyt odotellaan että missäs kohtaa seuraava tulehdus sitten on. Vai oliko sittenkin vikadiagnoosi...

Uteliaille tarina kokonaisuudessaan:

5-6 viikkoa sitten istuin lauantaina puutarhassa Mimmin kanssa nauttimassa syksyisestä kesäiltapäivästä, tai oikeastaan kesäisestä syysiltapäivästä. oli hieman viileää mutta ei mitenkään pahasti. Lueskelin ja Mimmi metsästi kimalaisia. Lauantai-iltana esittelin Mimmiä taas Skypen välityksellä Mikko-isälle Suomeen ja Mimmi oli ihan lötkö mun käsissäni, ajattelin että onpas neiti väsynyt kimalajahdista...

Tiistaina Eric vei Mimmin eläinlääkäriin kun Mimmi oli vieläkin ihan alamaissa eikä ruoka maittanut. Sai antibiootit, 3 kpl. Tapeltiin jotta saatiin ne Mimmille sisään...

Sunnuntaina Mimmi oli ihan muissa maailmoissa, makasi vain paikoillaan eikä reagoinut mihinkään. Eikä ollut käynyt vessassa pitkään aikaan... joten päivystävälle eläinlääkärille.

Siellä todettiin että Mimmillä on kova ummetus, nesteytettiin ja annettiin klysma. Pidin Mimmiä sylissäni ja tuudittelin kuin vauvaa kunnes Mimmi halusi takaisin pöydälle ja silloin pullahti ulos kivenkovia papanoita... ja muutamans sekunnin kuluttua täysin kontrolloimaton pissa... varpaille asti, yäk! Ja Mimmi sai sitten parin viikon antibioottipiikin ja kömpi takaisin kassiinsa odottamaan klysman vaikutusta.

Kotona Mimmi sitten eristettiin kylpyhuoneeseen, pehmeät patjat ja paljon ruokaa ja vettä, varauduimme kakkasotaan...

Maanantaina veimme Mimmin taas eläinlääkäriin, klysma ei ollut auttanut. Lääkäri työnsi uuden klysman arkaan pieneen takapuoleen ja Mimmi puri minun peukaloni läpi... ja sitten lääkäri antoi uuden nesteytyksen, Mimmi näytti kamelilta jolla oli laukut kyljillä. Kotona sitten oli kuratauti mutta Mimmi oli tosi huonossa kunnossa.

Tiistaina uudestaan eläinlääkäriin, Mimmi huohotti... Eläinlääkäri otti röntgenkuvat ja imi nestettä rintakehästä ja sanoi että FIP ja että armeliainta olisi antaa lopetuspiikki siinä ja silloin. Minun maailma romahti taas vähän ja lääkäri lupasi Mimmin meille kotiin jäähyväisiä varten vielä yhdeksi yöksi. Ja meillä itkettiin ja rukoiltiin ja itkettiin ja lupailtiin taivaat ja maat jos Mimmi vaan paranee...

Keskiviikkona minä jäin kotiin ja Eric meni töihin, otin kuvia Mimmista viiden minuutin välein ja lähetin What'sAppilla Ericille. Mimmi lypsi purrpurr-vilttiään, joi vettä, söi ruokaa, leikkikin vähän mutta oli huonossa kunnossa. Silmät punoittivat ja minä jatkoin itkujani.

Torstaina Eric jäi kotiin ja minä tulin töihin ja tarina jatkui. Mimmi alkoi olla oman itsensä näköinen, kamelilaukut olivat sulaneet ja Mimmi alkoi haluta ulos. Eli ulos vaan ja viltit maahan että Mimmi ei vilustu...

Meni viikko, minä eläinlääkäriin ostamaan lisää erikoisruokaa Mimmille. Hoitsu ihmetteli että mikä kissa sitä ruokaa syö kun Bossiella on munuaisdieetti.. sanoin että Mimmikin tarvitsee ruokaa, se tyttökissa jonka lääkäri halusi männäviikolla tappaa.... ja menin kotiin. Pahalla päällä!

Seuraavana iltana nukahdin sohvalle ja heräsin puhelimen pärinään, eläinlääkäri soitti. Ihmetteli että miksei olla viety Mimmiä sinne piikille ja kun kerroin että Mimmi on virkistynyt, eläinlääkäri sanoi että saattaa olla että Mimmi on yksi niistä harvoista kissoista jotka eivät kestä nesteytystä....

Viikonloppu tuli ja meni, Mimmi ulkoili kovasti. Tiistaina huomasin että Mimmin leukapieli oli turvoksissa, kova patti. ja taas eläinlääkäriin. Nyt toinen lääkäri päivystävänä, se joka oli sen ensimmäisen antibioottipiikin antanut. Kerroin eläinlääkärin puhelinsoitosta ja mahdollisesta diagnoosista ja tämä lääkäri hyppäsi takajaloilleen... väittää että kyllä kyse on FIP:stä, se vain kestää toisilla kissoilla kauemmin ennen kuin ne kuolevat. Ja antoi antibioottipiikin taas kahdeksi viikoksi.

Nekin kaksi viikkoa ovat nyt takana, Mimmi juoksee laserkuvioiden perässä ja syö jos huvittaa, purpurraa vilttiään, leikkii veljensä kanssa, kiljuu ulos ja on ihan kissa vaan. Ja mimmillä on uusi takki!!! Nyt Mimmi on sitten se Chanel kävellessään takin kaulukset ylhäällä.

Kohta kotiin taas halailemaan kisuleita, pidetään peukut pystyssä että Mimmi käyttää yhden yhdeksästä elämästään tämän taudin voittamiseen!!!

 

perjantai, 23. syyskuu 2011

MIkään ei oo hyvin

 Meidän prinsessa sairastui.... luultiin ummetukseksi, flunssaksi, ampiaiseksi.... 

FPI- kukaan ei selviiä elävänä.'

Että se siitä, me lasketaan tunteja, päiviä... päiviäkin!

Mimmi on aina taistellut, eläinlääkäri halusi kaiken lopettaa tiistaina mutta Mimmi juoksi rappuset ylös tänään. Kuka tietää huomisen?