Mimmi soutaa ja huopaa.... Joskus villi kuin mikäkin teini-ikäinen ja sitten taas piiloutuu meiltä omaan ylhäiseen yksinäisyyteensä. Toinen antibioottipiikki on jo takana, nyt odotellaan että missäs kohtaa seuraava tulehdus sitten on. Vai oliko sittenkin vikadiagnoosi...

Uteliaille tarina kokonaisuudessaan:

5-6 viikkoa sitten istuin lauantaina puutarhassa Mimmin kanssa nauttimassa syksyisestä kesäiltapäivästä, tai oikeastaan kesäisestä syysiltapäivästä. oli hieman viileää mutta ei mitenkään pahasti. Lueskelin ja Mimmi metsästi kimalaisia. Lauantai-iltana esittelin Mimmiä taas Skypen välityksellä Mikko-isälle Suomeen ja Mimmi oli ihan lötkö mun käsissäni, ajattelin että onpas neiti väsynyt kimalajahdista...

Tiistaina Eric vei Mimmin eläinlääkäriin kun Mimmi oli vieläkin ihan alamaissa eikä ruoka maittanut. Sai antibiootit, 3 kpl. Tapeltiin jotta saatiin ne Mimmille sisään...

Sunnuntaina Mimmi oli ihan muissa maailmoissa, makasi vain paikoillaan eikä reagoinut mihinkään. Eikä ollut käynyt vessassa pitkään aikaan... joten päivystävälle eläinlääkärille.

Siellä todettiin että Mimmillä on kova ummetus, nesteytettiin ja annettiin klysma. Pidin Mimmiä sylissäni ja tuudittelin kuin vauvaa kunnes Mimmi halusi takaisin pöydälle ja silloin pullahti ulos kivenkovia papanoita... ja muutamans sekunnin kuluttua täysin kontrolloimaton pissa... varpaille asti, yäk! Ja Mimmi sai sitten parin viikon antibioottipiikin ja kömpi takaisin kassiinsa odottamaan klysman vaikutusta.

Kotona Mimmi sitten eristettiin kylpyhuoneeseen, pehmeät patjat ja paljon ruokaa ja vettä, varauduimme kakkasotaan...

Maanantaina veimme Mimmin taas eläinlääkäriin, klysma ei ollut auttanut. Lääkäri työnsi uuden klysman arkaan pieneen takapuoleen ja Mimmi puri minun peukaloni läpi... ja sitten lääkäri antoi uuden nesteytyksen, Mimmi näytti kamelilta jolla oli laukut kyljillä. Kotona sitten oli kuratauti mutta Mimmi oli tosi huonossa kunnossa.

Tiistaina uudestaan eläinlääkäriin, Mimmi huohotti... Eläinlääkäri otti röntgenkuvat ja imi nestettä rintakehästä ja sanoi että FIP ja että armeliainta olisi antaa lopetuspiikki siinä ja silloin. Minun maailma romahti taas vähän ja lääkäri lupasi Mimmin meille kotiin jäähyväisiä varten vielä yhdeksi yöksi. Ja meillä itkettiin ja rukoiltiin ja itkettiin ja lupailtiin taivaat ja maat jos Mimmi vaan paranee...

Keskiviikkona minä jäin kotiin ja Eric meni töihin, otin kuvia Mimmista viiden minuutin välein ja lähetin What'sAppilla Ericille. Mimmi lypsi purrpurr-vilttiään, joi vettä, söi ruokaa, leikkikin vähän mutta oli huonossa kunnossa. Silmät punoittivat ja minä jatkoin itkujani.

Torstaina Eric jäi kotiin ja minä tulin töihin ja tarina jatkui. Mimmi alkoi olla oman itsensä näköinen, kamelilaukut olivat sulaneet ja Mimmi alkoi haluta ulos. Eli ulos vaan ja viltit maahan että Mimmi ei vilustu...

Meni viikko, minä eläinlääkäriin ostamaan lisää erikoisruokaa Mimmille. Hoitsu ihmetteli että mikä kissa sitä ruokaa syö kun Bossiella on munuaisdieetti.. sanoin että Mimmikin tarvitsee ruokaa, se tyttökissa jonka lääkäri halusi männäviikolla tappaa.... ja menin kotiin. Pahalla päällä!

Seuraavana iltana nukahdin sohvalle ja heräsin puhelimen pärinään, eläinlääkäri soitti. Ihmetteli että miksei olla viety Mimmiä sinne piikille ja kun kerroin että Mimmi on virkistynyt, eläinlääkäri sanoi että saattaa olla että Mimmi on yksi niistä harvoista kissoista jotka eivät kestä nesteytystä....

Viikonloppu tuli ja meni, Mimmi ulkoili kovasti. Tiistaina huomasin että Mimmin leukapieli oli turvoksissa, kova patti. ja taas eläinlääkäriin. Nyt toinen lääkäri päivystävänä, se joka oli sen ensimmäisen antibioottipiikin antanut. Kerroin eläinlääkärin puhelinsoitosta ja mahdollisesta diagnoosista ja tämä lääkäri hyppäsi takajaloilleen... väittää että kyllä kyse on FIP:stä, se vain kestää toisilla kissoilla kauemmin ennen kuin ne kuolevat. Ja antoi antibioottipiikin taas kahdeksi viikoksi.

Nekin kaksi viikkoa ovat nyt takana, Mimmi juoksee laserkuvioiden perässä ja syö jos huvittaa, purpurraa vilttiään, leikkii veljensä kanssa, kiljuu ulos ja on ihan kissa vaan. Ja mimmillä on uusi takki!!! Nyt Mimmi on sitten se Chanel kävellessään takin kaulukset ylhäällä.

Kohta kotiin taas halailemaan kisuleita, pidetään peukut pystyssä että Mimmi käyttää yhden yhdeksästä elämästään tämän taudin voittamiseen!!!